Leirit & Juhlat Pohjantila Oy

Leirit & Juhlat Pohjantila Oy omistaa Loimaalla sijaitsevan idyllisen wanhan Pohjantilan. Tilalla voi järjestää monipuolisesti mm. koiraleirejä, aikuisleirejä, nuorten leirejä, yhdistysten kesäpäiviä, kokoontumisia, saunailtoja ja pieniä juhlia.

Tilalla toimii myös bed&breakfast pienillekin ryhmille (myös alle 8) etukäteisvarauksella aina kun tilaa on. 

Tilan rakennukset ovat yli satavuotiaita ja kauniisti kunnostettu, ja sijaitsemme upean suomalaisen luonnon keskellä. Tila on aina varanneen ryhmän yksityiskäytössä.

Tilalla voi vierailla ympäri vuoden, kesän vehreydessä romanttisessa maalaisympäristössä tai talven tunnelmallisessa ihmemaassa, kevään kauneutta tai syksyn värikästä kautta unohtamatta.

Maukas kiitetty ruoka ja herkulliset leipomukset valmistetaan paikan päällä. Jokainen tilaisuus suunnitellaan yksilöllisesti mutta erittäin edullisen hinnastomme mukaan. Loistava saunamme takkahuoneella tai savusauna ja lampeen pulahdus on illanistujaisten kohokohta. Vanhassa kunnostetussa riihessä on mukava viettää tunnelmallista iltaa. Laavulla voi paistaa makkaraa ja salissa kilistellä laseja. Ja mukavaa on että Pohjantila sijaitsee vain 5 km päässä Loimaan kaupungin keskustasta.

Meille ovat tervetulleita myös koira- ja muut eläinasiakkaat, jotka saavat tapahtumien yhteydessä majoittua myös sisätiloissa. Upeat laajat yli 100ha metsämaastot ympärillämme ovat erinomaisia jäljestykseen, hakuun ja muihin harrasteisiin. Maastot, siistit nykyaikaiset sisätilat sekä agilityesteet ja hyvä piha-alue ovat tehneet meistä koirayhdistysten suosiman paikan. 

 

-kokoontumiset: saunaillat, motoristien kokoontumiset, yhdistysten kesäpäivät/kokoontumiset, koulutuspäivät, liikunnalliset kesä/talvipäivät, tyky/tyhy-päivät...

-leirit: koirayhdistyksille, aikuisille, nuorille, urheiluseuroille, ympäri vuoden

-juhlat: merkkipäivät, sukujuhlat, pikkujoulut, perinteiset maalaisjoulut, upea uusi vuosi, ihana juhannus

-illanistujaiset: kaveriporukat, työporukat, motoristit, autoharrastajat, opiskelijat, pikkujoulut, saunaillat

-b&b majoitukset pienillekin ryhmille, ja myös muiden alueen tapahtumien yhteyteen

 

Pohjantilan Majoituspaketti 

Esimerkkihinta 57 €/hlö per vuorokausi, tai 99 €/hlö / 2 vrk

sisältäen majoituksen, ateriat (aamiaiset, lounaat, kahvitukset ja iltapalat) ja saunan.

Yli 8 henkilön ryhmille.

Esimerkkihinta 37 €/hlö per vuorokausi 

sisältäen majoituksen ja aamiaisen.

Yli 8 henkilön ryhmille.

 

  

Luodaan yhdessä unohtumaton kokemus ja ihanat muistot!

 

"Elämä ei ole ne päivät jotka ovat menneet, vaan ne päivät jotka muistamme"

 

Pohjantila on leirikeskus ja juhlapaikka ja meillä onnistuvat monenlaiset ryhmätapahtumat kuten leirit, kokoontumiset, työhyvinvointipäivät, saunaillat, sukujuhlat, merkkipäiväjuhlat, pienet häät, kurssit... Tervetuloa!
©2016 Pohjantila - Leirit ja juhlat

Leirit & Juhlat Pohjantila Oy

Joenperäntie 262, 32200 LOIMAA • 045 105 3494 • info@pohjantila.fi • www.pohjantila.fi
Y-tunnus: 2520588-9